Kaikkea ei kannata opetella kantapään kautta

Kun aikoinaan nuorena terveydenhoitajana aloitin urani osastonhoitajana, olin täynnä intoa ja ihanteita. Olin päättänyt olla esimerkillinen lähijohtaja alaisilleni, saavuttaa ylemmän tahon asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä suoriutua mallikkaasti työhöni sisältyvästä asiakastyöstä. Sain hyvän perehdytyksen varsinaiseen asiakastyöhön, mutta johtamisessa jouduin opettelemaan asioita alkuvuosina ns. kantapään kautta.

Kymmenen vuoden jälkeen olin loppuun palanut ja valmis vaihtamaan alaa. En ymmärtänyt, miksi minulle oli käynyt näin.

Tiesin etten enää selviäisi ilman apua. Onnekseni sain silloisen työnantajani järjestämänä ensimmäistä kertaa työnohjausta. Toivoin löytäväni työnohjaajan, jolla olisi kokemusta johtamisesta.

Tapasin työnohjaajani kanssa kolmen vuoden ajan kuukausittain. Tuona aikana alkoi kasvuni saappaisiin, joihin olin hypännyt kymmenen vuotta aiemmin. Ymmärsin, että voidakseen johtaa muita, on ensin opittava johtamaan itseään.

Työnohjaus antoi minulle mahdollisuuden tarkastella monipuolisesti omaa johtamisosaamistani. Opin tuntemaan itseni ja löysin omat vahvuuteni, mutta myös taidot, joissa riitti vielä harjoiteltavaa. Opin säätelemään työn herättämiä tunteita sekä sietämään epävarmuutta ja epäonnistumisia. Opin asettamaan työlleni rajat. Sain työkaluja haastavien tilanteiden käsittelemiseen. Lisäksi sain läsnäoloa, kuuntelua ja ymmärrystä.

Työnohjaus kasvatti voimavarojani ja toi varmuutta tekemiseeni, eikä alan vaihto käynyt enää kertaakaan mielessäni. Päinvastoin jatkoin opiskeluani ja etenin urallani vaativampiin tehtäviin.

Johtajaksi voi opiskella peruskoulutuksessa ja varsinaisissa johtamiskoulutuksissa. Se ei kuitenkaan yksin riitä. Alkutaipaleella tarvitaan kokeneemman henkilön ohjausta ja vertaistukea. Lisäksi jokainen johtaja tarvitsee työnohjausta johtajuuden vahvistamiseen ja tukemiseen.

Itselläni on työnohjaus jatkunut näihin päiviin saakka.